Jäsentiedote 1/2023

Hei kaikille Vuoristoklubin jäsenille ja mukavaa alkanutta kesäkiipeilykautta. Tästä uutiskirjeestä löydät tulevia tapahtumia sekä ajankohtaisia asioita seuran toiminnasta. 

Tulevia tapahtumia kesälle 

– Kiipeilykauden alkua juhlistetaan perinteisellä kevätkähäytyksellä 27.5. Hiidenkirnuilla. Kähäytyksen tarkoituksena on kokoontua kiipeilemään ja viettämään aikaa yhdessä. Etenkin uusille jäsenille kähäytys on helppo tapa käydä tutustumassa muihin vuoristoklubilaisiin sekä ulkokiipeilyyn. Tänä vuonna teemana on Kirnujen kiertoajelu eli lähdetään liikkeelle Paavo-sektorilta ja käydään yhdessä läpi alueen klassikkolinjoja. Päivä huipentuu yhteiseen illanviettoon, makoisaan ruokailuun ja rentoon hengailuun. Ota oma yöpymismajoite mukaan! 

Päivä aloitellaan Paavon parkista klo 13.00 ja siirrytään lopulta Servon soraparkkiin orgaanisesti n. klo 19 hujakoilla. 

Laita nimi ja kyydintarve tähän exceliin 27.5.2023 RVK kevät kähäytys osallistujat niin saadaan arvioitua tarjoiluja ja kaikki halukkaat mukaan! 

– Rautiosaaren kyläyhdistys ry järjestää Rovaniemen Hiidenkirnujen tyhjennys- ja siivoustalkoot keskiviikkona 14.6. klo 17 alkaen. RVK on alueen aktiivinen käyttäjä ja olemme luvanneet osallistua tänä vuonna talkoisiin! Toivottavasti mahdollisimman moni Kirnuilla viihtyvä kiipeilijä pääsee mukaan! 

– Heinäkuussa 4-5.7 järjestetään lisää kursseja. Niistä tiedotetaan myöhemmin.

– Vuoristoklubi juhlii 30-vuotista taivaltaan Oikaraisen Sieripirtissä 30.9.-1.10. Laittakaapa päivämäärä muistiin, tiedotamme tapahtumassa lisää kesän aikana! 

SUOMISPORT (EI KOSKE SEURAN JUNIORIKIIPEILIJÖITÄ) 

Vuoristoklubi on siirtymässä uuteen aikakauteen ja ottamassa käyttöön Suomisportin, joka on koko urheiluyhteisön oma digitaalinen palvelu. Suomisportin avulla varmistamme, että jäsenhallintamme on yhdistyslain mukaista ja tietoturva kunnossa. Suomisportin kehityksestä vastaa Suomen Olympiakomitea. Jatkossa jäsenmaksut ja osa ilmoittautumisista hoidetaan SuomiSportissa. 

SuomiSportiin siirtyminen edellyttää kaikilta olemassaolevilta jäseniltä Suomisport-tilin luomista. Sporttitili luodaan ensimmäisellä kerralla Suomisportissa asioidessa. Jäsenyydet, maksut ja kuitit löytyvät aina siten jokaisen omalta Sporttitililtä. Jokainen seuran jäsen hallinnoi itse henkilö- ja osoitetietojaan Suomisportissa. Kaikki tieto henkilön omasta toiminnasta kertyy hänen omalle tililleen. 

Lataamalla Suomisport sovelluksen puhelimeesi pysyt kirjautuneena ja kaikki tietosi ovat näppärästi saatavilla. Katso ohjeet Suomisport-tilin luomiseen sekä kutsulinkki viestin lopussa. 

Jäsenmaksut maksettavaksi Suomisportissa 

Jäsenmaksut maksetaan jatkossa suoraan Suomisportissa valitsemallasi maksutavalla (verkkopankki, pankki- tai luottokortti, MobilePay jne). Saat kauden 2024 jäsenmaksun tammikuussa 2024 SuomiSporttiin. Jäsenmaksu tulee suorittaa 31.1.2024 mennessä. Sähköisen jäsenkortin löydät Sporttitililtäsi. 

Ohjeet Suomisport-tilin luomiseen: 

Suomisportia voi käyttää nettiselaimella ja mobiilisovelluksella. Suomisport toimii henkilökohtaisen kirjautumisen periaatteella ja kirjautuessa kysytään tätä varten henkilötunnusta. Tämä on lainmukainen syy kysyä henkilötunnusta. Henkilötunnusta käytetään rekisterissä ainoastaan yksilöiden erotteluun eikä seuran hallinnolla ole pääsyä henkilötunnustietoon. Jokainen seuran jäsen eli liikkuja luo itselleen henkilökohtaisen Suomisport-tilin, jota kutsutaan Sporttitiliksi. Samalla käyttäjä saa oman Sportti-ID:n. Sporttitilin kautta jäsen vastaa itse omista henkilötiedoistaan. 

Alla olevalla linkillä liityt SuomiSportiin ja seuran jäseneksi. Toimi linkistä saamiesi ohjeiden mukaan. Ongelmatapauksissa hyödynnä SuomiSportin tukisivua josta löydät ratkaisut useimpiin pulmiin. Mikäli siitä ei ole apua, voit olla yhteydessä myös meihin. 

Jos sporttitilin luominen ei onnistu sähköpostilla, kokeile puhelinnumeroa. 

Linkki olemassaoleville jäsenille: [poistettu]

HUOM! Ylläoleva linkki on tarkoitettu nimenomaan OLEMASSAOLEVILLE jäsenille, EI UUSILLE. Älä käytä mitään muuta linkkiä, älä jaa tätä linkkiä eteenpäin, kiitos! 

Älä käytä tätä linkkiä myöskään jos olet junnujäsenen huoltaja -> teille tulee oma liittymislinkki myöhemmin. 

Liity jäseneksi

Seuraan voi liittyä jäseneksi myös kesää vasten! Jäsenmaksu kaudelle 2023 on 90 euroa. Jäsenmaksuun kuuluu Suomen Kiipeilyliiton jäsenyys joka tarjoaa jäsenelle mm. edullisen kiipeilyvakuutuksen ja Kiipeily-lehden. Vuoristoklubin jäsenet saavat myös alennusta kiipeily- ja joogakeskus Väen tuotteista sekä palveluista. 

Voit katsoa jäsenedut

Huom! Jäsenyyteen liittyvä OP Sporttiturva -kiipeilyvakuutus on uusilla jäsenillä voimassa jäsenmaksun maksupäivästä. Jäsenyys on sidoksissa vakuutuskauteen, joka on voimassa kalenterivuoden loppuun. 

Muita asioita 

– Seura etsii junnuohjaajia syksyn junnuryhmiin. Mikäli pärjäät lasten kanssa ja haluaisit vetää korvausta vastaan junnuryhmiä, ole rohkeasti yhteydessä Samuliin (0503212184) Hyvästä kiipeilyosaamisesta voi olla hyötyä, mutta ilmankin voi ja kannattaa lähteä mukaan! 

– RVKn jäsenten ja muiden Rovaniemen alueen kiipeilystä kiinnostuneiden keskustelupalstana toimii Whatsapp-ryhmä Rovaniemi Climbing. Ryhmässä voi mm. kysellä kiipeilyseuraa tai tietoa kiipeilypaikoista. Voit liittyä ryhmään tästä linkistä: https://chat.whatsapp.com/DX6u7gL7lOg6GhmwhtjF28

– RVK löytyy nykyisin myös kätevältä Slack-alustalta. Slackissa voi osallistua Vuoristoklubin ja kiipeilyn ympärillä käytävään keskusteluun aiheittain eri kanavilla.  

Access-asiaa 

Englannin kielistä access-sanaa käytetään puhuttaessa ulkokiipeilyn lupa-asioista tai yksinkertaisemmin pääsystä kiipeilypaikoille. Kiipeilypaikat tai niille johtavat tiet voi sijaita yksityisillä mailla ja on sen takia tärkeää, että liikkuessa kallioilla ja lohkareilla noudatetaan aina hyvää etikettiä. Rovaniemellä on asian suhteen mennyt hyvin, pyritään siihen myös jatkossa. Hyvä me! 

Tässä vielä muistutus ulkokiipeilyn etiketistä: 

1. Tarkista access-tiedotteet 

2. Pysäköi oikein 

3. Käytä polkuja, kierrä pellot 

4. Älä möykkää 

5. Ole kohtelias ja ystävällinen kaikkia kohtaan 

6. Ota haltuun kiipeilyyn liittyvät turvallisuustekijät 

7. Muista roskaton retkeily 

8. Hanki luvat reitintekoon 

Lisää aiheesta Suomen kiipeilyliiton sivuilta https://www.climbing.fi/access/access 

Mukavaa alkanutta kesäkautta! 

T. Vuoristoklubin hallitus