Toimintakertomus kausi 2019-2020

RVK ry:n vuosikokous järjestettiin lokakuussa 2019, hallituksen jäseninä toimivat Lauri H. (puheenjohtaja), Kaisa-Maria K. (varapuheenjohtaja), Matti K. (talousvastaava) ja Oskari S. (jäsen). Muina seuran luottamushenkilöinä toimivat Riku L. (access-vastaava), Sanna S. (yleisövuorovastaava), Mira A. (siivousvastaava), Raquel KS. (siivousvastaava), Tapio A. (webmaster) sekä juniorivastaavina Andrew C., Anne N., Jari N., sekä Mikko V.

Seura järjesti marraskuussa 2019 pikkujoulut, järjestelyistä vastasi Kaisa-Maria sekä Jussi-Oskari T.

Talvikaudella 2019-2020 COVID19 vaikutti seuran toimintaan vahvasti. Seuran sisäkiipeilytilan käyttöä rajoitettiin ensin perumalla kaikki yleisövuorot sekä lopulta tila suljettiin kaikilta kiipeilijöiltä. Seuran hallitus noudatti valtion yleistä ohjeistusta liikuntapaikkojen osalta. Sisäkiipeilytila saatiin asteittain auki huhtikuussa ja normaaliin käyttöön COVID19-ohjeistukset huomioiden kesällä 2020.

Kesällä 2020 seura järjesti neljä kurssia, kaikilla kursseilla pääkouluttajana toimi RCI Samuli Pekkanen. Alkeiskurssille osallistui neljä henkilöä, köysikiipeilyn perusteet -kurssille kuusi henkilöä, liidikurssille seitsemän henkilöä ja Rope Rescue -kurssille seitsemän henkilöä.

Pinja Antikainen edusti seuraa D-juniorien SM-tason kilpailuissa sekä köysi (ensimmäinen sija) ja boulder (kolmas sija) kilpailumuodoissa. Seuran hallitus korvasi vuosikokouksen päätöksen mukaisesti hakemuksien perusteella kansallisen tason kiipeilykilpailujen korvauksia Pinja Antikaiselle maksimisummalla eli 500 eurolla.
Seuran junioritoiminta oli muutoinkin aktiivista, molemmat junioriryhmät olivat läpi kauden täynnä.

Ulkokiipeilytoiminta oli aktiivista, mainittavia nousuja Korouoman F18-sektorille sisältäen mm. Tapio Alhonsuon F4 (M8), C-19 (M7-) ja Samuli Pekkasen Jäätäviin Sfääreihin (M7+). Lisäksi Samuli Pekkasen nousu Manitua (6c+/A?/M4+) -reitille Grandes Jorasses vuoriryhmän pohjoisseinällä voidaan tunnustaa suomalaisen alppinismin toistaiseksi vaikeimpana nousuna. Uusia reittejä on pultattu aktiivisesti. Seura järjesti toukokuussa 2020 matalankynnyksen ulkokiipeilyreissun Ruopsan kiville Kemijärvelle sekä kivien harjaustalkoot Hiidenkirnuilla. Lisäksi järjestettiin seuran taloudellisella tuella reissu Oulun Kiipeilykeskukselle helmikuussa 2020.

Kesällä 2020 RVK:n hallitus aloitti yhteistyön kaupallista kiipeilyhallia suunnittelevan yrityksen kanssa. Yhdistyksen hallitus nimesi erillisen työryhmän asiaa hoitamaan, työryhmässä hallituksen edustajana Lauri H. ja jäseninä Tapio A., Matti U. sekä Mikko W.

Seuran sisäkiipeilytilaa pidettiin yllä talkoovoimin, keivillä järjestettiin otetalkoot lokakuussa 2019 sekä talven 2020 aikana asennettiin Moon Board -harjoitteluseinä.