Toimintakertomus 2023

Vuoristoklubin vuosikokous pidettiin tammikuussa 2023. Hallituksen jäseninä vuonna 2023 ovat toimineet puheenjohtaja Oskari Simonen, talousvastaava Niklas Dahlberg, juniorivastaava Samuli Tiainen sekä hallituksen jäseninä Tapio Alhonsuo ja Kuutti Heikkilä.

Seuran toimintasuunnitelman mukaisesti junioritoiminta jatkui kevättalvella 2023. Kevätkauden junnuryhmässä oli kahdeksan innokasta junioria, ohjaajinaan S. Ruuskanen ja R. Kansala.

Helmikuussa jäsenet Alhonsuot ja Dahlberg osallistuivat jääkiipeilyn Euroopan cupin osakilpailuun Oulussa, jossa ratkottiin samalla Suomen mestaruudet. Alhonsoilla molemmilla sijoitus SM-hopeaa, ja Dahlberg SM-6. Posion Korouomassa S. Pekkanen ensinousi useita reittejä kuten SpaceX M8+.

Maaliskuussa seuran yhteinen kiipeilyreissu suuntautui Ouluun, jossa seuran jäsenet kiipeilivät Oulun kiipeilykeskuksella.

Huhtikuussa seura toteutti useita suunniteltuja tapahtumia, kuten klassikkokivien puhdistamisen lumesta, kiipeilykirppiksen sekä Reel Rock Tour -esityksen. Lisäksi junioreille järjestettiin onnistunut seuramatka OKK:lle.
Toukokuussa kesäkausi aloitettiin Kirnujen perinteisellä kevätkähäytyksellä. Lisäksi järjestettiin köysikiipeilyn

Kesäkuussa RVK osallistui Rautiosaaren kyläyhdistyksen järjestämään siivoustapahtumaan Hiidenkirnuilla.
Heinäkuusta mainittakoon että seuralla on ollut ja on edelleen kaksi uutta kiipeilykalliota työn alla lähikunnissa, joihin on saatu pultteja ja ankkureita SKIL:ltä. Heinäkuussa järjestettiin myös onnistunut kalliokiipeilyn peruskurssi

Elokuussa M. Uurtamo teki ensinousun reittiin Velcro 8a Korouoman Pirunkirkolla. Velcro on Posion ensimmäin

Syksyllä aloitti kaksi junnuryhmää joissa oli yhteensä 18 nuorta kiipeilijänalkua. Junnujen ohjaajat toimivat ohjaajina myös Väellä järjestetyssä Taiteiden Yö -tapahtumassa. Syyskuussa alkoi lisäksi RVK:n viikoittainen vakiovuoro Väellä ja M. Voutilainen edusti RVK:ta Rovaniemi After Work-tapahtumassa. Syyskuu huipentui RVK:n 30-vuotisjuhlaan joka järjestettiin Sieripirtillä Oikaraisessa.

Lokakuussa L. Hilander ja S. Pekkanen pitivät Väellä esitelmän Walker Spur -reitin nousustaan, joka tapahtui aiemmin samana vuonna Ranskassa. Lisäksi seura osallistui Arinan seuratuki-äänestykseen, joka ei valitettavasti johtanut tukeen.

Marraskuussa S. Pekkanen jatkoi ensinousujen sarjaansa Korouomassa reitillä Horalky M7. Samassa kuussa vietettiin perinteiset pikkujoulut Lapin AMK:n tiloissa minkä lisäksi seuran yhteismatka suuntautui OKK:lle.
Joulukuussa seuralle solmittiin yhteistyösopimus Get Arcticin kanssa jääkiipeilyvarusteiden vuokraamisesta. Lisäksi järjestettiin lumiturvallisuusiltamat Ounasvaaralla, hankittiin halkeamasimulaattori Väelle ja aloitettiin


Lisäksi koko vuotta koskevana kehityskohteena on ollut seuran jäsenrekisterin, maksuliikenteen ja ilmoittautumistietojen siirtäminen Olympiakomitean ylläpitämään Suomisport-palveluun. Muutos alkoi alkuvuodesta 2023 ja tulee päätökseensä nyt vuoden 2024 jäsenmaksujen myötä.